Kovaa menoa pihalla

Eräs leppoisa hellepäivä Uuna Kuunsäde makoili Juustolan portaiden yläpäässä ja katseli maisemaa. Välillä vilahti etäällä Ella, joka nuuhkutteli pihaa, Leevi, joka hakeutui varjoon ja riehakkaasti sinkoileva Vilja. Muut kissat pysyivät järkevästi Juustolan portaiden tuntumassa.
"Menisikö ulos," tuumaili Uuna.


"Viitsisinkö mennä? Meno näyttää kyllä mukavalta, linnutkin laulelevat ja kimalaiset surisevat kerrassaan jahdattavasti."


"Sinuna en kyllä menisi kovin lähelle Viljaa. Siinä on sitten pöhkö koira," julisti Ronja Ryövärintytär.


"Se ei mene, joka pelkää," tuhahti Uuna ja viehkosti keinahdellen, mitä nyt välillä kompuroiden (Uuna on hyvin kömpelö kissaksi) hän marssi koiria puskemaan.
"Ei se Vilja nyt jaksa minusta kiinnostua ja mukavahan tuota on vähän tervehtiä," pohti kisuneiti.


"No niinpä tietysti. Arvasin siis jälleen oikein! Kyllähän me Vilja tiedetään!" Kaunis Katariina katsoi huvittuneena menoa pihalla.


"Kääääk! Mjauuu! Apua!!! Tulkaa nyt tytöt ja Roope apuun! Lopeta hullu koira! Piti vain moikata!" Uuna juoksi henkensä hädässä, kun Vilja päättikin, että on oivallinen päivä pienelle spurttaukselle. Tekee hyvää itselle ja Uunalle.

Uunan päässä oli vain yksi ajatus: pakoon! Mutta minne? Viljahan oli vallan väsymätön!


"Huh huh! Senkin ketku koira! Anna olla viimeinen kerta tai minä tirvaisen kuonoosi ja syvään kynsilläni!" Uuna sai katkaistua Viljan kurjan leikin loikkaamalla muurin päälle turvaan ja sieltä hän seurasi Viljan touhuja syvän paheksuvasti ja loukkaantuneena. Itse asiassa sangen nolona. Juustolan portailla muut kisut nauraa räkättivät.


"Rauha, rauha! Nyt Vilja keskity palloon. Kisuja kannattaa kunnioittaa. Jos kissan suututat, saat kyllä pahasti nenillesi," neuvoi viisas Leevi.
"Uuna-rukka! Toivottavasti hän on kunnossa," huolehdin minä empaattiseen tapaani. Minä tiedän vallan hyvin millainen jekkuilija ja pomottaja Vilja osaa olla.


"Pallo vai kissa? Hmmmm... No, ehkä kotirauhan säilymiseksi on jatkettava leikkiä pallolla. Kissan jahtaus on kyllä huippua, mutta joku toinen kerta lisää," pohdiskeli vauhdikas Vilja.


Vilja pisti hippulat vinkumaan, kun isäntä heitti palloa ja emäntä yritti kameralla pysyä perässä.


Pallon haun riemua.
"Näin ei sovi tehdä kissan kanssa," totesi Vilja pallo iloisesti kuolaisen suunsa syövereissä.


"Pois alta Leevi! Nyt mennään eikä meinata!"


"Ah kesän riemuja! Pallo on kiva kaveri. Siinä ei ole kynsiä, mutta tunnelma ei tosin ole sama, kuin kissan jahtauksessa. Ei, ei, nyt keskityn palloon ja annan kissojen olla. Huh, täytyy huokaista välillä. Kyllä kuntoilu on rankkaa," puhisi Vilja pitäen huolellisesti pallon lähellään.


"Ehkä nyt olisi minun hyvä hetki livahtaa... Kaikki tuntuvat katsovan Viljan touhuja. Hei, ei ole totta! Emännän kamera näkee kaiken ja tuli komento. Ei sitten... Pysyn tylsällä pihalla. Odota vain emäntä, kun silmäsi vähän välttää, minä tyttö painelen pelloilla, kuin Korfulla aikoinaan!"

Hei me grillataan!

Viikko sitten oli ilmassa juhlan tuntua. Ilma oli kaunis, pilvipoutainen. Isäntäväki kantoi pihalle pöydät ja tuolit sekä grillin! Kissat saivat erityiskattauksen juustolan portaille ja kyllä heille maistuikin kalaisa herkku! Kaikki viisi popsivat sulassa sovussa.


"Aah! Ihanaa! Minä sitten..."


"...rakastan..."


"...kuivapesua!"


"Mutta hipsuli hei! Mitä kummaa tapahtuu tuolla?" Uunan katse terästäytyi kohti grillialuetta.


"Nuuuuh! Mitäs tuoksuja tuolta tulee? Taidankin kiireen vilkkaa ottaa selvää, ennen kuin kisuneidit huomaavat." Roope ei kauaa aikaillut.


Myös joelta puuhiamme tarkkaili perin kumma vieras. Ei kai ilmaston lämpeneminen vielä näin pitkällä ole!?


"Lurpsmjamnjamrouskrausk..." Muuta ei Viljan suusta kuulunut, kun niin mainiota herkkua mekin saimme.


Ja katsokaas minun hienostunutta asentoani tämän hienon herkun äärellä! Käytöstavat ruokapöydässä olla pitää! Oli sitten rotuvalio tai niiden coctail.


"Mitä siellä tapahtuu, Roope," kyseli Uuna matkallaan tien yli.
"No koiratkin ovat saaneet aika herkkua, toisenlaista, kuin me. Mutta kyllä täällä muutakin tuoksuu! Kiitos Leevi-toveri, kun annoit nuuhkaista annostasi. Arvostan sitä."
"Eipä kestä. Olet niin hyvätapainen kolliherra, että voin luottaa kunnioitukseesi muiden murkinaa kohtaan."
"Lojaalisuus eläinten kesken on automaatio minulle. Nyt kiirehdin katsomaan mitä muuta on tarjolla. Bon appetit Leevi!"


"Onhan täällä monenmoista. Olen tässä jo jonkin aikaa tarkastellut antimia," ilmoitti Loviisa kuivakkaasti. Siinä on sitten nopea kisu!


"No niinpä näkyy! Hei, täällä on jotakin kalan muotoista! Aika hyvältä vaikuttaa..."


"Mitä? Missä? Lisää kalaako?"


" Oh! Mitä tuolla tirisee? Ihana tuoksu!"


"Yäk! Ne kalat ei olleet kyllä kalaa nähneetkään, mutta tulella tirisee, jotakin tosi namia! Olen päivän grillimestari ja hoidan vahtivuoron!"


Siinä vaiheessa olikin meidän herkut jo loppuun kaluttu ja aloimme kuulla kissojen jorinat. Otin lempeän katseen, hääräsin tehokkaasti, mutta nöyrästi grillaajien lähettyvillä. Tahdoin näin ilmaista, että kyllä minulle maistuu, jos tahtovat jotakin antaa.


"Lisää! Namiaa! Hei, minulle mahtuisi vielä!" Viljan kerjäyskatse on vaativa tuijotus ja joskus kuonosta purkautuu tiukka vaatimus.


Leevi osaa myös kerjäämisen jalon taidon, elegantin tyylikkäästi.


Mutta miten kävikään? Mitään, ei sitten mitään, herunut! Ehkä toinen kerta toden sanoo?