Kuluneen vuoden kotkotukset

Blogi ei ole missään nimessä päättynyt ja toivon, että joku lukija tänne vielä eksyy. Uskottelen itselleni, että laatu korvaa määrän. Haukuin emännän pystyyn saamattomuudestaan ja kiireisyydestään. Omatunto alkoi soimata häntä ja niinpä hän suostui summaamaan kuluneen vuoteni.


Koiramäärä Juustolassa vuonna 2010: vakio, 3 kpl


Lumimäärä 2010: Kohtuuttoman suuri



Lumesta nauttivia: 1 koira


"Näinkö pilkahduksen, kangastuksen kesästä?"


"Missä, missä? Voi Leevi, älä kiusaa."

Romahtaneita kattoja: 0, onneksi


Istuskelua 2010: runsaasti


Lumiaktiviteetteja: yli suositellun määrän, paitsi Viljan mielestä


Kauniita maisemia: paljon ja ympäri vuoden, suosikkini kuitenkin kesämaisemat


Metsästysvietti: kiivas, mutta hallinassa (ainakin hihnalla)


Kissoilla metsästysvietti hallitsematon, jos sen tyydyttämiseen on mahdollisuus


Juustolan riiviö 2010: Vilja, yksimielisesti


Rentoutuminen: sitä on harrastettu ja paljon pitkin vuotta, tasaisesti




Ystävyyssuhteet: syvenevät; Viljalla ja Leevillä hienoista lähentymistä


Tarkkailua: runsaasti

Liikuntaa: runsaasti, eritoten kesällä, jolloin menoa oli letkeän lupsakkaa


Pelloille karkailua: liian vähän, komento osui kohdalleen ja hihnan päähän jouduin houkuttelevimpina aikoina


Anovin katse 2010: Leevi, yksimielisesti. Voittamaton. Hypnotisoiva.


Kytkettynä olemista: Aivan liikaa. Minusta kertakin on liikaa!


Vilja osaa asennoitua kytkettynä olemiseen kunnioitettavan tyylikkäästi.


Kielen roikottamista: runsaasti kesällä


Välillä on nostettu kissa pöydälle.

Kerran nostettiin koira pöydälle.



Onnellisuus 2010: Kesällä 100% , kevät ja syksy 80%, talvella vain pieniä onnen murusia. Hymy on hyytynyt!




Luonnon tarkkailua: paljon. Talvella vain ikkunasta. Lenkeillä keskityn pitämään itseni liikkeessä, jotten palellu.


Korvien heiluttamista: silloin tällöin. Vilja usein ja Leevi harvemmin.


Kapteenska Koukku, rauha hänen sielulleen, tuumasi: "Olipa upea kesä!"


Posti: toimii, mutta tietyt alueet ovat hiukan katveessa. Postin jakelu ja lukeminen tietyillä reiteillä sujuvaa.


Ilmastonmuutoksen tarkkailu: tuntuu luissa ja ytimissä, mutta jätetään muuten homma ihmisille.


Syyttömyys: kunnes oksennus tai uloste toisin todistaa, olemme kaikki syyttömiä!


Kissat: määrä vakio, 5 kpl. Perus kissamaista touhuilua ympäri vuoden. Jakavat rakkauteni kesään.




Katastrofeja: mikä otsikko tämä nyt on? Teimme Viljan kanssa pienen lumisateen kesän keskelle vai ovatko ne laskeutuneita kumpupilviä?


Ravinto: aina maistuisi enemmän. Isäntäväellä on ollut vaihteluvuutta enemmän, kuin meillä.



Isännän ruokalappuna toimii Vilja.


Ravinnosta puheenollen...
Tuhotut kaukosäätimet: 3kpl, myönnän syyllisyyteni
Tuhotut jalkineet: kuka niitä enää laskee? Minä ja Vilja olemme pitäneet huolen, että isäntäväen ei tarvitse kulkea montaa kertaa samoilla kengillä. Valitettavasti isäntäväki on ottanut molemmissa esineissä opikseen, mutta kerrankin jos erehtyvät, me tartumme tilaisuuteen.


Noutaminen: Viljan heiniä. Rakastaa keppejä, joita kantaa isäntäväelle heitettäväksi. Joka vuodenajan aktiviteetti.


Joskus maassa kiinniolevakin oksa kelpaa, ainakin jyrsittäväksi.




Herkkupalat: jos siis ei lasketa kenkiä ja kaukosäätimiä, nahkarullia ja luita olemme saaneet oikein mukavasti pitkin vuotta.





Viljan erityisharrastus: eläinohjelmien tiivis seuraaminen tv:stä

Muita harrasteita: uudet lelut. Niitä on tullut ja aikalailla Viljan käsittelyssä samantien mennyt. Tämä namipiilo on vielä sentään ehjä.






Sterilisaatio: 1 kpl, Vilja, vihdoin.



Selviytymiskeinot: talvesta selviytyy, jos nukkuu sen yli. Kadehdin karhuja, käärmeitä, sammakoita yms!


Vuoden loppuun mahtuu yksi kurja tilanne, jossa sisään rahdataan se elävä puu. Tulevaisuudessa näyttää muutenkin siintävän isäntäväen matka ja se surettaa minua! Lumen tulolle ja kylmyydelle ei näy loppua, joten taidanpa painun peiton alle nukkumaan! Emäntä toivottaa kaikille leppoisaa kuusen aikaa ja tiedottaa jo valmiiksi, että kirjoittaa kuulumisiani seuraavan kerran ensi keväänä, maalis-huhtikuussa.

Maltti kai on sitten valttia. Jaksellaan hukuttavan lumen keskellä ja haaveillaan tulevasta kesästä! Toivottavasti sekin ottaa mallia edeltäjästään!

Mikä maa, mikä valuutta?

Olen ollut kuulkaa tohkeissani! Mikä keli! Olen yhtä aikaa menneisyyteni helteissä Korfulla, laumani luona Juustolassa ja maisema on mitä suomalaisin. Ihana yhdistelmä! Eteenkin karmivan lamauttavan talven jälkeen. Olen uudesti syntynyt! Olin jo huolissani henkisestä selviämisestäni näillä leveyspiireillä, mutta nyt ei ole huolta. Imen itseeni tätä tervetullutta kesää tulevan talven varalle.


Hetkittäin vietämme aikaa Viljan kanssa lähekkäin uudella sohvalla. Isäntäväki on kiitoksen velkaa Viljalle, kun koira neiti järjesteli asioita hampaillaan (siitä joskus toinen kerta lisää).


Useimmiten kaipaamme ilmaa välillemme.


Eritoten parempi turkkinen Vilja.


Mikään ei voita pehmeällä nurmella kellimistä hehkuvassa auringossa.


Välillä tarkkailen reviiriäni.


Leevi nauttii paahteessa lämmenneestä betonirapusta. Taitaa jo vanhuksen luita kolottaa niin, että lämpö tekee terää.
"Höpö, höpö Ella! Minähän olen elämäni kunnossa," tuhahtaa Leevi. Niin kai sitten. Hänen hampaistaan voimme kyllä olla montaa mieltä...


"Ooooh! Aurinko, kuuma maa, pöllyävä hiekka. Autuus!" Rosvo-Roope kiehnää.
"On ihanaa juu, mutta minä menen hiukan tähän varjoon. Täällä puskassa voi olla jotakin mukavaa jahdattavaa." Ronja Ryövärintytär on tarkkana kaiken liikkuvan perään, eikä kehtaa myöntää, että on kiitollinen varjosta.


"KUUUUUUMAAA!!!! Tahdon sisälle!" Vilja ei osaa arvostaa tällaista kesää.


"Mitä se hoopo koira valittaa? Tämähän on huippua! Melkein kuin kotimaassani Tunisiassa!" Atia-kilpikonna, löytö sellainen ja laumamme uusin jäsen, ihmettelee mussuttaessaan voikukan lehtiä sekä apilaa.


"Äitii! Apua! Täällä on ihan outoa väkeä!" Pikku siili mönkii pihalla tutkimusmatkallaan.


"Aaah! Varjossa levänneitä, viileitä kiviä masua vasten, ihanaa."


"Kiitos viileiden kivien luoja!" Uuna löysi uskonnollisen puolen itsestään.


Minä ja emäntä olemme vain nauttineet! Muut karvakasat vähentävät vauhdilla karvakerroksiaan ja siinähän on riittänyt isäntäväellä puuhaa. Kaikella on puolensa, mutta emännän kanssa olemme todenneet, että mielummin hikoilemme, läähätämme, kuin palelemme ja kalisutamme hampaitamme. Otamme hiukan letkeämmän, rennomman askeleen ja hymyilemme, kun auringon säteet kutittelevat. Kesän huumaa!

Uunan seikkailut

Eräs tuulinen kesäilta, ei niin kauankaan sitten, me makoilimme näin rennosti Viljan kanssa sohvalla. Yllätten isäntäväki huomasi ikkunan ulkopuolella tolpassa valkoisen möntin. No sehän oli Uuna Kuunsäde! Kisut olivat ulkoilemassa ja suorittavat liikunnallisia harjoitteita kiltisti omassa pihassa. Uuna katsoi uteliaana ikkunasta olohuoneeseen ja hetken kuluttua jatkoi menoaan ylös päin. Isäntäväelle tuli kiire! Tolpan päässä on sähköä ja sitä piisaa Uunassakin ihan omasta takaa. Siis ulos kiireellä estämään kissan lisäsähköistys.


Uuna oli ehtinyt jo taidokkaasti katolle, mutta oli tainnut oivaltaa ahdinkonsa. Meidän rynnättyämme pihalle ja isäntäväen alkaessa huhuilla kisua, Uuna reagoi heti.


Ensin Uuna varmisti, että emäntä saa hyvää kuvaa ja sitten kissa alkoi kavuta alemmas, ovikatoksen päälle.


"Moooiiii! Täällä olen! Viitsisikö joku tulla vähän auttamaan? En ole ihan varma miten täältä pitäisi tulla alas," huhuili Uuna.


Lopulta Uunan levollinen kuori petti ja paniikki sai vallan.
"Hei oikeasti aapuuuuuaaaaa!!!! Voi päästäisen viikset! Tulkaa nyt joku auttamaan!!!"


"Sinäkin siinä vain kehtaat kuvata minun hätääni," Uuna pohti loukkantuneena, kun maantasolla räpsyi kamera. Isäntä kiipesi tikkaita pitkin ja kutsui kissa neitiä. Uuna oli niin helpottunut avun saapumisesta, että teki kömpelyn hypyn katoksen reunalta kohti katon reunaa. Kissa roikkui henkeä salpaavan hetken verran kynsien varassa tiilien reunalla, kunnes ote petti ja emäntä näki kameran etsimen läpi suoraan kohti tippuvan kissan kitarisat ja auringossa terävästi välkähtelevät kynnet (valitettavasti emännän reaktionopeus ei ole huipussaan, kuva jäi saamatta näystä). Yllättävää kyllä Uuna päätyi kunnon kissan tyyliin neljälle tassulleen maahan ja vauhdilla pakeni auton alle nuolemaan haavojaan, jotka olivat henkistä laatua.


"Voi sitä Uunaa, jälleen kerran! Sanontakin sanoo, että uteliaisuus kissan tappoi. Siis mikä johdatti Uunan katolle," kysyi Rosvo-Roope.


Naakkapa naakka. Loppu hyvin, kaikki hyvin.